Jokainen joukkue on tässä vaiheessa pelannut yhden ottelun. Vielä ei tietenkään kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä joukkueiden otteista voi tehdä, mutta jotain kuitenkin.
Ensimmäinen kierros oli suurimmalta osalta joukkueista hyvin tarkkaa ja varovaista peliä. Hyökkäyksiin lähdettiin varovaisesti niin, että oma puolustus oli koko ajan valmiina mahdollisen vastustajan pallonriiston varalta. Tämä johtikin siihen, että ottelut olivat hyvin vähämaalisia. Lisäksi monet maalit tulivat joko maalivahdin tai puolustuksen virheestä tai sitten erikoistilanteista. Pelitilannemaalit, joissa vastustajan puolustukset olisi rikottu komeilla syöttökuvioilla ja loistavilla yksilösuorituksilla olivat harvinaisia. Toisella ja kolmannella kierroksella pelin pitäisi kaiken järjen mukaan muuttua hieman avoimemmaksi ja hyökkäävämmäksi. Johtuen siitä, että tässä vaiheessa joukkueiden on pakko alkaa hakemaan otteluista voittoa, eikä nyhjätä pelkkää nolla nollaa. Ilman voittoja ei alkulohkosta ole asiaa jatkoon. Ensimmäisellä kierroksella nähtiin myös runsaasti harhasyöttöjä ja pallonmenetyksiä. Osittain tämän voi laittaa alkujännityksen ja hermostuneisuuden piikkiin. Myös se voi vaikuttaa, että joukkeet eivät ole vielä tässä vaiheessa ehtineet hioutua kunnolla yhteen. Toisella kierroksella syötöt alkavat varmasti napsahdella paremmin kohdilleen ja myös rohkeutta haastaa vastustajia yksi-vastaan-yksi tilanteissa pitäisi olla jo enemmän. Ensimmäisellä kierroksella oli myös muutamia joukkueita, joiden suoritukset olivat heti alusta asti hyvällä tasolla. Esimerkiksi molemmat Koreat, Chile ja Sveitsi olivat hyvin valmiina eikä jännityksestä ollut pelissä tietoakaan.
Turnauksen "isot" maat, jotka ennakkoon ajatellen taistelevat vahvimmin pääsystä aina mitalipeleihin asti eivät Saksaa lukuunottamatta vakuuttaneet. Ranskan peli Uruguayta vastaan oli odotetun heikkoa. Tällä menolla ranskalaiset jäävät alkulohkoon mitä ei edes voi pitää kovin suurena yllätyksenä.
Argentiina voitti Nigerian 1-0 keskinkertaisen esityksen jälkeen. Maalikin syntyi kulmapotkusta, jossa Gabriel Heinze pääsi puolustajan nukahtamisen seurauksena puskemaan täysin vapaasti pallon maaliin. Argentiina loi ottelussa muutamia hyviä tilanteita lähinnä Leo Messin hyvien yksilösuoritusten kautta mutta Messin ja Gonzalo Higuainin viimeistely oli luokatonta. Tuolla hyökkäysarsenaalilla paikkoja olisi kuitenkin pitänyt luoda moninkertainen määrä. Myös Nigerialla oli ottelussa omat paikkansa joissa nähtiin, että Argentiinan puolustus ei missään nimessä ole erityisen laadukas.
Englanti pelasi 1-1 tasapelin Yhdysvaltoja vastaan. Englanti sai rakennettua muutamia kohtuullisia maalipaikkoja, mutta vain Steven Gerrard onnistui heti ottelun alussa. Matsissa tuli hyvin ilmi, että joukkueella ei ole hyökkäyksessä maalintekijöitä Wayne Rooneya lukuunottamatta. Emile Heskey pääsi muun muassa läpiajoon mutta hän laittoi ratkaisutilanteessa silmät kiinni ja pommitti täysillä päin maalivahti Tim Howardia. Myöskään Englannin keskuspuolustus ei vakuuttanut. Jamie Carragher oli odotetun surkea. Maalivahti Robert Green otti pari hyvää torjuntaa mutta imaisi yhden todella helpon maalin. Pitäisiköhän Englannin laittaa maalinsuulle nuori lupaus Joe Hart? Jos USA olisi pelannut ottelussa omalla tasollaan, olisi sillä ollut hyvät mahdollisuudet jopa voittoon.
Hollanti otti Tanskasta 2-0 voiton kaksijakoisen esityksen jälkeen. Ensimmäisellä jaksolla Hollanti ei onnistunut kunnolla murtamaan Tanskan tiivistä puolustusta suvereenistä pallonhallinasta huolimatta. Tilanteet päättyivät hyvin usein heikkoihin ja itsekkäisiin laukauksiin Tanskan rangaistusalueen ulkopuolelta. Toisella puoliajalla Hollanti hieman piristyi liikuttamalla palloa ja jalkojaan nopeammin sekä pelaamalla palloa maata pitkin pystysyötöillä Tanskan puolustuksen selustaan. Heikon ottelun pelanneen Rafael van der Vaartin tilalle vaihdettu nuori Eljero Elia toi myös lisää hyvää säpinää Hollannin peliin. Selvää kuitenkin on, että tosipelien alkaessa Hollanti tarvitsee hyökkäyspäässä loukkaantuneen Arjen Robbenin nopeutta ja luovuutta. Hollannin puolustusta ei Tanska ottelussa vielä tosissaan testattu mutta selvää on, että puolustus tarvitsee apuja keskikentän ankkureilta Mark van Bommelilta ja Nigel de Jongilta.
Italia jäi 1-1 tasapeliin Paraguayta vastaan. Hallitseva maailmanmestari piti palloa ottelun aikana huomattavasti enemmän kuin vastustajansa mutta vaaralliset maalipaikat olivat vähissä. Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla Italian hyökkäykset olivat pitkiä ja korkeita toivotaan toivotaan keskityksiä Paraguayn rangaistusalueelle, josta puolustajilla oli helppo työ siivota pallo väljemmille vesille. Toisella puoliajalla Italia hieman piristyi mutta kaiken kaikkiaan Italian paikat olivat vähissä paria hyvää kaukolaukausta lukuunottamatta. Paraguay viimeisteli oman maalinsa keskityspallosta, jossa Fabio Cannavaro ja Daniele de Rossi hävisivät pääpallon 100-0 Antolin Alcarazia vastaan. Muutenkin Italian puolustus vaikutti hyvin haavoittuvalta. Kaiken lisäksi maalivahti Gialuigi Buffon jouduttiin ottamaan vaihtoon kesken ottelun selkävaivojen takia. Mikäli Buffonin pelit on tässä turnauksessa pelattu, heikentää se Italian epävarmaa alapäätä entisestään.
Norsunluurannikko ja Portugali nyhjäsivät keskinäisessä ottelussaan 0-0 tasapelin. Molemmat joukkueet pelasivat vahvaa puoluspeliä eikä keskikentällä otettu minkäänlaisia riskejä. Didier Drogba aloitti ottelun vaihtopenkiltä käsivammansa vuoksi, eikä Norsunluurannikko saanut hyökkäyspäässä juurikaan tilanteita aikaiseksi ilman Drogbaa. Myös Portugalin paikat olivat harvassa Cristiano Ronaldon paria kaukolaukausta lukuunottamatta. Pelaaminen alkoi kunnolla oikeastaan vasta lisäajalla, jolloin Norsut saivat luotua kunnon myllytystä ja yhden maalipaikankin Portugalin puolustusalueelle.
Brasilia otti niukan 2-1 voiton Pohjois-Koreasta. Ensimmäisellä puoliajalla Brasilian peli oli Robinhon yksilösuorituksia lukuunottamatta heikkoa. Hyökkäykset olivat todella hitaita. Viimeiset syötöt ja keskitykset olivat helppoja palloja Pohjois-Korean loistavasti organisoidulle puolustukselle, johon lähes koko joukkue osallistui uhrautuvasti. Toiselle puoliajalla Brasilian peli nopeutui huomattavasti ja tilanteitakin alkoi syntyä hyvillä pystysyötöillä ja syöttökuvioilla. Työnteko palkittiinkin kahdella komealla maalilla. Pohjois-Korea sai lohtua ottelun loppupuolella kun Brasilian puolustus ja erityisesti toppari Lucio pelasi löysästi ja Ji Yun-nam pääsi yllättämään Julio Cesarin. Muutoin Brasilian puolustusta ei ottelussa juurikaan koeteltu.
Espanjan peli Sveitsiä vastaan oli myös vielä ruosteessa. Espanjalaiset pitivät palloa ja rakensivat maalipaikkoja barcelonamaisesti lyhytsyöttöpelillä mutta tehottomuus, luovuus ja viimeinen terävyys pelistä vielä puuttui. Puolustuspään pelaaminen oli myös paikoitellen löysää ja Sveitsi saikin rakennettua muutaman erittäin vaarallisen hyökkäyksen Espanjan puolustuksen tarjotessa niihin hyvän mahdollisuuden. Tehottumuudesta, löysyydestä ja tappiosta huolimatta Espanjan pelissä oli kuitenkin paikoitellen nähtävissä se potentiaali, joka joukkueessa ilman muuta on. Otteiden pitää kuitenkin parantua heti välittömästi, sillä toiseen tappioon tai edes tasapeliin ei Espanjalla ole varaa.
Saksa oli siis isoista maista ainut joukkue, joka pystyi pelaamaan jo ensimmäisessä ottelussa omalla tasollaan. 4-0 voitto Australiasta oli vakuuttava. Saksa pyöritti palloa Bayern Münchenmäisesti puolustuksessa ja keskikentällä. Mutta kun paikka avautui niin Saksa iski nopeasti, tehokkaasti ja luovasti komeilla syöttökuvioilla, pystysyötöillä ja hyvillä yksilösuorituksilla. Keskikentän luova pelaaja Mesut Özil pelasi loistavan ottelun järjestäen Saksalle lukuisia maalipaikkoja päässen niihin välillä itsekin. Myös Thomas Müller ja Lukas Podolski pelasivat hyökkäyksessä loistavasti yhteen yhdessä Özilin kanssa. Miroslav Klose onnistui puskemaan yhden maalin mutta muuten hänen suorituksensa oli heikko. Lopussa kentälle päässyt Cacau olisi varmasti parempi ratkaisu kärkipelaajaksi. Saksan puolustus pelasi omassa päässään varmasti. Kapteeni Phillip Lahm osallistui myös hyvin hyökkäysten tukemiseen. Australia ei ollut kovin mahdollinen vastustaja Saksalle mutta 4-0 voitto oli silti ehdottomasti enemmän Saksan hyvyyttä kuin Australian huonoutta.
Kuten sanottua, ensimmäisen kierroksen jälkeen ei voi vielä tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta kyllähän Saksaa voidaan pitää tällä hetkellä suurimpana mestarisuosikkina. Niin vakuuttava sen esitys oli. Toisesta finaalipaikasta taistelevat Brasilia, Hollanti ja avaustappiosta huolimatta Espanja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti